Näiden 23asiaa-tehtävien tekeminen vähän siinä sun tässä välissä tuottaa huolimattomasti tehtyjä tehtäviä. Lueskelin vielä syötetehtävää läpi ja huomasin, että vapaavalintaisia syötteitäni en ole vielä raportoinut. Elikäs tällaisia seuraan:
perjantai 30. lokakuuta 2009
Meebo me?
Poistin koko Live Messengerin, koska se sai koneeni sekoilemaan. En jaksa alkaa värkkäämään sen kanssa. Kokeilen seuraavaksi Meeboa. En ole koskaan ennen käyttänyt sitä. Tällä viikolla olen muutoinkin ryssinyt kaiken mahdollisen, joten katsotaan mitä siitä meeboilemisesta oikein tulee.
torstai 29. lokakuuta 2009
Kahta en vaihtais...
Tänään esittelyssä yksi vempele, jonka vannoutunut käyttäjä olen: Google-syötteenlukija eli Reader. Reader oli ensimmäinen RSS-lukuohjelma, johon tutustuin ja siihen olen myös vakikäytössä jämähtänyt. Reader kun on niin helppo, että koko RSS-jutusta ei tarvitse ymmärtää mitään. Readerin asetuksista (lisäominaisuudet) voi kirjainmerkkipalkkiin viedä Tilaa- ja Seuraava-painikkeet. Niitä painelemalla ei periaatteessa koko lukuohjelmassa tarvitse vierailla jos ei halua, koska sekä lukeminen että syötteiden tilaaminen onnistuu ilman sitäkin. Lisäksi Reader-ohjelmassa voi etsiä luettavaa/tilattavaa hakutermeillä.
iGooglea ja Netvibesia olen kokeillut, mutta en ole oikein innostunut niiden käyttämisestä syötteiden seuraamiseen. Homma vaatii liikaa klikkauksia ja ei ole kaikista näppärin jos seurattavia syötteitä on tolkuttomasti (harrastus + työ). Tämä on tietysti makuasia ja parastahan näissä 2.0 -härppäkkeissä on se, että valinnanvaraa on ja jokainen voi valita itselleen sopivimman vaihtoehdon.
Harrastuspuolella ongelmakseni on muodotunut se, että olen jäänyt koukkuun: en voi lakata syötteiden seuraamista ja lisää vain tulee. Taidankin itseasiassa nykyään harrastaa Readeria. Huolestuttavaa.

kuva:
tiistai 27. lokakuuta 2009
Arghhhh!!!
Juu, toivottavasti oli kivaa mesettämässä. Minä vietin iltani Welhon puhelinpalvelun seurassa. Juuri kun mesettämisen piti alkaa minulta meni yhteydet. Parin tunnin pähkäilyn jälkeen olen taas linjoilla, mutta jos laitan mesen päälle, menee yhteydet. Eli jotain mätää jossakin, kun vaan tietäs missä. Eli sori vaan jos mua ei kauheasti mesessä näy.
Jos jollakulla on vinkkiä tähän pulmaan niin hihkaskaa.
Vai pitäskö vaihtaa blogin otsikoksi Verkotontäti.
Jos jollakulla on vinkkiä tähän pulmaan niin hihkaskaa.
Vai pitäskö vaihtaa blogin otsikoksi Verkotontäti.
perjantai 23. lokakuuta 2009
Delicious-sekoilua
Pakko tunnustaa, että vaikka käytössäni on peräti kolme delicious-tiliä (kirjaston, työ/opetuskäytössä oleva, ja oma henk.koht.), en vielä ole oikein sinut palvelun kanssa. En ole muka ehtinyt tutustua sen mahdollisuuksiin paremmin. Nyt esim.ekan kerran tilasin itselleni jonkun tagin. Uusien mielenkiintoisten linkkien metsästämiseen palvelu on mitä mainioin. Tosin joskus voi joutua muutaman tunnin harharetkelle itse aiheesta kun lähtee seuraamaan jotakin linkkiä ja sitä seuraavaa linkkiä jne.
Oma sekoilu on sitten noiden kolmen tilin kanssa. Välillä en muista millä tilillä olen kirjautunut sisään. Lupaan esim. laittaa jonkun linkin työkaveria varten kirjastomme delicious-tilille, mutta ei sitä sieltä kuitenkaan löydy. Olen merkannut sen toiselle (lyyravega) tilille. Linkki kyllä löytyy sillä kaikki delicious-tilini ovat julkisia. Toisten vain pitää muistaa kahlata kaikki tilini läpi.
Pitäisiköhän yhdistää henkilökohtainen ja opetustilini? Opetustilille putkahtaisi ainakin hillittömät määrät neulontaan liittyviä linkkejä:)

The Alku
Pistin tämän kurssiblogini pystyyn Bloggeriin, koska se on minulle tutuin blogipohja. Tarkoitushan tietenkin oli tutustua uusiin asioihin, mutta tällä viikolla on käynyt se perinteinen "työmäärä yllätti kirjastonhoitajan", joten täällä ollaan taas.
Olen jo jonkin aikaa pyörinyt sosiaalisen median parissa ja todennut, että opiskeltavaa riittää. Olen aina ollut innokas kokeilemaan uutta, mutta syventyminen asioihin tahtoo jäädä siihen ajatukseen, että sitten kun mulla on enemmän aikaa... Nyt siis pitäisi viikossa olla ihan virallistakin työaikaa käytettävissä näihin uusiin leikkikaluihin. Eli suunta kohti verkkotäteyttä alkakoon.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)