maanantai 30. marraskuuta 2009

Rajat

Työnantajat ovat heränneet siihen, että työntekijät ovat jo osittain ehtineet soluttautua mukaan sosiaaliseen mediaan, ja vieläpä kirjaston nimissä. Selkeä strategian paikka. Sosiaalinen media ei vain ehkä ole kaikkein helpoiten ohjeistettavissa oleva työväline. Se on laaja, muuttuva ja sitä voi käyttää hyvin monella eri tavoin.

Kun itse aloitin kokeiluni kyseisessä mediassa, en edes hahmottanut sitä miksikään sosiaaliseksi mediaksi tai miettinyt mitään strategioita. Näin vain kiinnostavan, ilmaisen työvälineen, jota halusin päästä kokeilemaan. Kaikenlaista on sitten tullutkin kokeiltua. En myöskään kauheasti miettinyt verkkoidentiteettiäni. Minulle oli selviö, että töissä kirjoitan työpaikkani edustajana en yksityishenkilönä. Aluksi kirjoitin kirjastolle luomilla tunnareilla, myöhemmin loin lyyravega-tunnukset opetusta varten. Tämän 23asiaa -tehtävän myötä mietin verkkoidentiteettiäni.Olenko lyyravegana erilainen kuin fyysisenä kirjastonhoitajana? Kasvottomuus sallisi enemmän, toisaalta verkkoon jää aina jälki. En usko villiintyväni lyyravegana sen enempää. Tällainen hörhö taidan olla livenäkin.

Välillä kuunnellessani sosiaalista mediaa koskevaa keskutelua suorastaan menee hermot, kun kuulee, että työntekijöiden uskotaan taantuvan aivottomiksi verkossa. Itse olen puolestani havainnut sen, että todella monella kirjastolaisella on hirvittävä kynnys tehdä yhtään mitään verkkoon. Sehän on itsensä ja oman osaamisensa näytteilleasettamista. Entä jos tekee virheen? Onko tiskillä annettu väärä neuvo lievempi kuin verkossa julkaistu? Saako virheitä tehdä? Harva nyt tuskin kuitenkaan tahallaan menee väärää tietoa jakelemaan. Kun minulle esitettiin strategia keinoksi valvoa työntekijöiden tekemisiä verkossa, tunsin olevani todella tylsä ihminen. Minä kun olin vääntänyt verkkoon lähinnä kirjavinkkejä, linkkilistoja ja mainoksia. Pitäisi varmaankin villiintyä ja alkaa tekemään epäilyttäviä kirjavinkkejä nuorisolle...

Tottahan se on, että verkkotyöskentelyyn kaivataan sääntöjä. Se voisi rohkaista osaa ihmisistä, koska olisi säännöt, joiden mukaan voi toimia oikein. Toisaalta se tekee toiminnasta virallista ja säädeltyä, mikä ehkä rajoittaa kokeilemista. Kokeileminen taas on tärkeää, kun opettelee mihin media taipuu ja mihin ei. Ja kun vielä lisäksi kirjastolaisuus on aina vähän sellaista hämärän rajamailla kulkemista: haluaisin kirjallisen strategian myös  niitä tilanteita varten, kun minulta kysytään ammattiasioita kaupan kassajonossa, junassa, vessassa yms. Puhumattakaan strategiaa vapaalla kohdatuista kännisistä asiakkaista...



Facebookissa olen vain yksityishenkilönä, vaikka työkavereita onkin siellä kavereina ja joskus työasioista voin myös puhua (siis ihan työasiaa, ei pelkkä valivalia).


2 kommenttia:

Matti kirjoitti...

Aloin miettiä -- olikohan viikko, pari sitten -- kurssichattimme jälkeen, saataisiinko näille parille 23asiaa-kurssille osalistuneen väen voimin laitettua yhdessä alkuun kaikenlaisissa suomalaisissa kirjastoissa toimivat verkkotyöskentelyn suuntaviivat, perusteineen.

Kokemuksia on paljon ja ne voisi koittaa saattaa jonkinlaiseen tiivisettyyn muotoon, jolloin kaikkea ei tarvitsisi oppia kantapään kautta; vaikka sekin kyllä on itsessään arvokasta :)

Possukissa kirjoitti...

Olin kotona potemassa flunssaa, Ja tunsin olevani pikemminkin etätöissä syy: Facebook.

Paitsi että siltä hyppivät silmilleni Helsingin kirjastojen lakkauttamiseen liittyvät blogien tilapäivitykset, niin eräs nuori kirjaston asiakas, jonka olen koemielessä hyväksynyt kaverikseni, kävi päivittäin moikkaamassa minua chattailemalla. Hän aloitti keskustelun aina sanoila kirjasto täti. No, mikäs siinä.

Eli vaikka olen FB:ssa yksityishenkilönä, olen siellä jossain määrin myös kirjastolainen. Siis olemmehan me työpaikastamme huolimatta myös ihmisiä.