maanantai 15. helmikuuta 2010

Hajatelmia

Pian täytyisi jättää kurssiblogi tarkistettavaksi. Joku järkevä kävisi siis kurssitehtäviä läpi ja tarkastaisi, onko kaikki tehty ja ymmärretty. Minä en selvästikään ole järkevä. Olen koko alkuvuoden vältellyt sosiaalisten medioiden käyttämistä ja seuraamista työasioissa (vapaa-ajallani olen kyllä niitä käyttänyt). Olen halunnut vähän etäisyyttä, sillä viime syksy oli varsin sosiaalismediapainotteinen ja loppu vuodesta meinasikin tulla tunne kyllästymisestä ja jonkinlaisesta 2.0 -ähkystä. Nyt pikku hiljaa alkaa taas mielenkiinto palailla, mutta ajatus tehtäviin palaamisesta on silti vaikea. Olen suunnannut katseeni jo tulevaan ja mietin seuraavaa siirtoani: mihin näitä välineitä voisin käyttää nykyisessä työssäni.



Viime viikolla vietin aikaa Vantaan kirjastowikin parissa rustatessani verkkokurssia ja luodessani wikisivun Pelipiirille. Pelipiiri on vantaalaisille kirjastolaisille suunnattu piiri (vertaa lukupiiri), jossa opetellaan tuntemaan pelejä ja pelimaailmaa. Pelipiiri-idea lähti Nuorisoryhmässä, jossa totesimme, että pelitietämyksemme on tasoa nolo, ja hyvää pelikoulutusta tarjolla vähän (vink vink pelimaailmojen hallitsijat!). Mielenkiinnolla kyllä odotan, kuinka moni kiinnostuu ja uskaltautuu mukaan toimintaa.




Muutamia ideanpoikasiakin olisi seuraaviksi projekteiksi. Ideoita olisi yli oman osaamiskynnyksenkin. Yksi jo luvattu projektikin pitäisi alkaa vääntämään, mutta se on sisällön puolesta jotenkin niin pakkopullaa, että en ole vielä löytänyt inspiraatiota sen tekemiseen. Oma lukunsa tekemisessä on tekniset ongelmat. Olen kohdannut viime aikoina melkoisesti ongelmia Googlen-palvelujen kanssa (etenkin dokumenttien), mutta myös Netvibes on takunnut. Sisäänkirjautumiset tuppaavat kaatamaan koko koneen. Viime viikolla kokeilin sekakäyttöä (IE ja Firefox), mutta ongelmia oli silti. Katsotaan pitääkö sekakäyttöcoctailiin liittää vielä Chromekin. Ja koska työkoneille ei asennella mitään, on kaikenlaista kikkailua taatusti luvassa. Helpointa homma olisi tehdä kotona kotikoneella, mutta en oikein innostu ajatuksesta, että työ sosiaalisten medioiden parissa pitäisi tehdä kotona etätyönä.




Tämän blogin kohtalo on myös mietintämyssyssä. Miten blogille käy, kun kurssi on ohi? Onko tässä taas uusi raato pitkässä raatoketjussani? Jos tämä blogi jää elämään niin, mikä sen sisältö ja tarkoitus on. Kas siinäpä pulma:)

3 kommenttia:

Juhapo kirjoitti...

Siihen ettei kaupungin koneille voi asennella mitään olen törmännyt itsekkin. Kinoryhmä yrittää nimittäin siirtää valintaa verkossa tapahtuvaksi ja kokeilemme tällä hetkellä Google Wavea. Lisätyötä on sitten teettänyt tuo asennusten estäminen.

nokisuu kirjoitti...

Sekakäyttöä on ollut täälläkin meneillään. Toisin kuin Hgin kuapunginkirjastossa täällä suositellaan käyttämään nettiselaimena Firefoxia, ihan jo turvallisuuden vuoksi. Kaikki muut ohjelmat sitten ovatkin Billin puljusta peräisin, mikä on sikäli hyvä, että ne toimivat suht samallatavoin.

Muutin juuri oman blogini määritystä siten, että se saa olla ns. työblogi. Kirjaan sinne koekilujani sosiaalisesta mediasta :P

Anonyymi kirjoitti...

Kattilan Firefox-kommentti on vailla todellisuuspohjaa.