Bubble Shooter, aina yhtä koukuttava Tetris, ja Colors In the sky ovat tyypillisiä pelejä, joita pelaan ja joihin jään koukkuun. Tykkään yksinkertaisista peleistä, joita pääsee heti pelaamaan ilman, että täytyy opetella mitään. Haluaisin kyllä osata pelata monimutkaisia, pitkiä pelejä, mutta en oikein ole päässyt koskaan niihin sisään. Voisko järjestää kokonaan erillisen pelikurssin, jossa joku ihan henkilökohtaisesti opastaisi pelimaailmaan? Omin voimin en ole osannut peleihin mennä. Joskus olen johonkin peliin hahmon luonut, mutta peli ei ole vienyt mukanaan, koska en yksinkertaisesti ole oppinut ymmärtämään, mitä minun oikein pelissä pitäisi tehdä.
Koukutun tosi helposti peleihin (siis jos tajuan mitä niissä pitää tehdä) ja koukututtuani johonkin pelaa sitä ihan järjettömyyksiin asti. Sen seurauksena ranteen rasitusvamma ärtyy ja pelaamisen vastapainoksi saan heräillä öisin liikuttelemaan puutuneita sormiani. Ihan kauheasti en siis hingu uusia koukuttumisen kohteita. Facebookin pelikokeilut jätän suosiolla nyt väliin, mutta kokeilin Google Image Labeler -peliä. Se on täysin toisen tyyppinen peli, mitä yleensä pelaan. Pelin ideahan on asiasanoittaa kuvia. Juju on siinä, että peli arpoo parin, joka myös asiasanoittaa samoja kuvia. Jos asiasanat stemmaa parin asiasanojen kanssa, saa pisteitä. Pelin perusteella voin sanoa, että tuskin luettelointitehtävät kovin äkkiä kutsuvat...
Labeler on tietty esimerkki siitä, kuinka oppiminen voi käydä pelin kautta. Sillä sitähän Labeler tekee: opettaa asiasanoitusta. Pelit ovat siis muutakin kuin pelkkää ajanvietettä. Toisaalta en pidä pelin viihde- ja ajanvietearvoakaan huonona. Päinvastoin. Pelit on mitä mainioin tapa tyhjentää pää tai tappaa aikaa.
Itse pelaan yleensä yksin, mutta varsinkin lapsia ja nuoria katsellessa kyllä huomaa, että pelaaminen on sosiaalista (ja välillä varsin äänekästä puuhaa). Pelaaminen jakaa monesti mielipiteet (varsinkin kirjastossa): saako pelata, mitä saa pelata ja kuinka paljon. Etenkin pelaamisen sosiaalinen puoli on huonosti otettu huomioon kirjastotiloja suunniteltaessa - ja suurimmassa osassa kirjastoja ei ole otettu huomioon lainkaan. Peliongelmat kirjastoissa ovatkin monesti lähinnä tilaongelmia. Toinen kysymys on tietenkin se, kuinka lasten pelaamista kirjastoissa pitäisi valvoa ja missä menevät rajat.
Kirjastot voisivat itsekin hyödyntää pelaamista omassa toiminnassaan (siis muutenkin kuin tarjoamalla pelejä pelattavaksi/lainattavaksi). Pelin varjolla voi opettaa monia asioita (huom. Labeler-peli) ja tarjota palveluja viihteellisemmässä muodossa. Miksi sitten käyttää peliä esim. opettaessa, kun opettaa voi muutenkin? Pelaamalla oppiminen voi olla monesta motivampaa ja oppiminen tapahtuu ilman, että oppija varsinaisesti kokee opiskelevansa (tämä on hyvä etenkin ei aina niin motivoituneiden koululaisten kohdalla). Innostavuuden lisäksi kysymys on myös imagosta, joka pelien avulla luodaan. Pelit, sosiaalisen median käyttäminen, verkkoaineisto jne. luovat tietynlaista imagoa kirjastolle. En kuitenkaan halua väittää, että ne olisivat mikään oikotie onneen. Niiden käyttöä kannattaa kokeilla, mutta eivät ne kuitenkaan sovi kaikkeen ja kaikkialle. Silti toivon, että bongaisin jostakin sopivia kirjastonkäytön/kirjallisuuden/tiedonhankinnan pelejä yms. oppimateriaaleja lisää. Ylipäätänsä toivoisin lisää tietoa peleistä kirjastolaisille. Ne ovat jo osa kirjastojen arkipäivää, mutta esim. pelien sisällöntuntemus taitaa olla korkeintaan mututuntumaa suurimmalla osalla kirjastolaisista.
1 kommentti:
Olen kanssasi ihan samaa mieltä siitä, että olisi hyvä idea järjestää kirjastolaisille vielä erillinen pelikurssikin. Minä ainakin olisin kiinnostunut osallistumaan, ja osa intressistä perustuisi omalla kohdallani pelien opetuskäytön pohdiskeluun.
Lähetä kommentti